USEIN KYSYTTYÄ

Usein kysyttyä – täältä löydät vastauksia useimmin kysyttyihin kysymyksiin koskien hääjuhlia Vanajanlinnassa.
Mikäli et löydä sivustoltamme etsimääsi tietoa, olethan yhteydessä myyntipalveluumme.

Hääjuhlan hintaa on vaikea arvioida, ennen kuin tiedämme mitä tiloja ja palveluita hääpari haluaa juhlaan sisällyttää. Myös hääviikonlopun ruoka- ja juomatarjoilut sekä majoitusvuorokaudet vaikuttavat hintaan. Teemme aina yksilöidyn tarjouksen jokaiselle hääparille heidän toiveidensa mukaisista häistä.

Vanajanlinnassa vietettävään hääjuhlaan sisältyy lähtökohtaisesti aina jonkin verran majoitusta. Sesonkiaikana (kesäkuu-syyskuu) tarjomme minimissään 100 henkilön hääjuhlia ja tällöin hääpakettiin sisältyy myös majoitusta. Vieraathan voivat itse maksaa majoituksensa, siitä ei tarvitse hääparin välttämättä huolehtia, mutta hääpari vastaa aina hääpakettiin sisältyvistä huoneista, vaikkei ne kaikki tulisi käyttöön. Hääsesongin ulkopuolella räätälöimme tarjoukseen sisältyvän majoituksen määrän hääparin toiveiden mukaan.

Tutustu hotellihuoneisiin
Hotelli majoitus Vanajanlinnan sviitti pylvässängyllä

Mikäli kysytyssä huoneessa ei ole edellisenä yönä majoittujia, huoneen voi saada käyttöönsä jo aiemmin. Mikäli huoneessa on edellisenä yönä ollut majoittujia, he luovuttavat huoneen klo 12.00 mennessä joten huonesiivoukset ovat käynnissä klo 12.00-15.00 välisen ajan. Kaikki huoneet on siistitty klo 15.00 menneessä. Näin ollen, mikäli vihkiminen suoritetaan täällä linnalla, suosittelemme vihkitilaisuuden alkamisajankohdaksi esim. klo 16.00, jolloin kaikki yöpyvät vieraat ovat päässeet majoittumaan ennen tilaisuuden alkamista. Tärkeää onkin, että hääpari mainitsee kutsussa huoneiden olevan käytettävissä vasta klo 15.00 jälkeen.

Varsinkin isommissa hääjuhlissa on yleisimmin käytössä nettivaraus. Luomme häääjuhlalle oman varauskoodin, joka varausohjeineen toimitetaan häävieraille kutsun yhteydessä. Näin vieraat saavat itse tehdä majoitusvarauksensa ja maksaa huoneensa varauksen yhteydessä online-varausjärjestelmässämme.

Hääpari voi myös ottaa majoitusvaraukset vastaan vierailtaan ilmoittautumisten yhteydessä ja ilmoittaa majoittujien nimet huonejakoineen myyntipalveluumme muutamaa viikkoa ennen hääjuhlaa.

Kyllä, meiltä löytyy kuvia erilaisista tilaisuuksista, joista voi saada ideoita omaan juhlaansa. Pyydämme myös täällä hääjuhlaansa viettäneiltä hääpareilta aina kuvia, joita saa käyttää tähän tarkoitukseen.

Mikäli juhlatilassa ei edellisenä päivänä/iltana ole varausta toiselle ryhmälle, voi tilaa koristella jo hyvissä ajoin. Mahdollisuuksien mukaan ravintolamme kattaa pöydät jo edellisenä iltana, joten näin ollen tila on valmiina koristeluita ym. varten viimeistään hääpäivän aamuna. Tilojen varaustilanne tarkentuu vasta pari viikkoa ennen hääjuhlaa, joten keskustelkaa koristeluista myyntipalvelumme kanssa. Vanajanlinna voi myös asetella koristeet paikalleen erillisellä veloituksella.

Häät Vanajanlinnassa

Kattaukset pöytiin hoituvat Vanajanlinnan puolesta, muut mieleisensä koristeet häääpari voi tuoda itse / tilata. Juhlakattaukseemme kuuluu valkoiset pöytäliinat ja kangasservietit, tuikkukynttilät ja kaikki tarvittavat astiat. Lisäksi pyöreiden pöytien keskelle Vanajanlinnalla on halkaisijaltaan 60 cm kokoiset peilit.

Pöytäkarttaa varten Vanajanlinnalla on jalallisia telineitä, joihin mahtuu A3-kokoinen tuloste.

Kukkasomisteet voi tilata valitsemastaan kukkakaupasta, tai Vanajanlinna voi hoitaa kukat hääparin puolesta. Tätä varten tarvitaan tarkat tiedot toiveistanne sekä budjetista kukille.

Koko Vanajanlinna pihapiireineen on hotelli-ravintolamme aluetta ja kuuluu ravintolamme anniskelualueeseen, joten omien tarjottavien ja juomien tuominen alueelle ei ole sallittua.

Veloitamme varausmaksun heti hääjuhlan vahvistamisen jälkeen. Tämän jälkeen veloitamme kaiken mahdollisen hääjuhlaan liittyvän yleensä kahdessa erässä etukäteen maksuehtojemme mukaisesti. Sekä varausmaksu että ennakkomaksut hyvitetään loppulaskulla, joka veloitetaan hääjuhlan jälkeen.